Ihmiset miettivät nykyään paljon tekijänoikeuteen liittyviä asioita ja keskustelu netissä on varsin vilkasta. Kuitenkin aina välillä löytyy yllättävän omituisia ajatusmalleja, joissa ehkä usein kyse on ajattelemattomuudesta idean suhteen.

Greg Bulmash innostuu miettimään blogissaan GPL:n ja tekijänoikeuden suhdetta. Hänen mukaansa GPL:n kannattajat kannattavat myös tekijänoikeutta, vaikka itse toista väittävätkin. Tämä siksi, että GPL perustuu myös tekijäoikeuteen. GPL:ssähän lisensoidaan ohjelmisto väkisin kaikkien saatavaksi, mikäli et toimi lisenssin mukaan, rikot lakia. Tällöin käytetään yksinoikeuteen perustuvaa oikeutta määrätä tekemästään teoksesta, mutta toisin kuin mitä yleinen käytäntö tuntuu olevan. Tämän takia Bulmashin mukaan myös GPL:n kannattajat ovat siis tekijänoikeusjärjestelmän kannattajia. Hypoteettisena esimerkkinä hän antaa tilanteen, jossa tekijänoikeuksista vapaassa yhteiskunnassa ohjelmoijalla ei ole tekijänoikeutta koodiinsa ja suuryritykset voivat siten vapaasti riistää koodia omaan käyttöönsä. Itse asiassa hänen esimerkissään suuryritys ottaa koodin, tekee siihen muutoksia ja julkaisee sen DRM:llä suojattuna markkinoille. Ja ohjelmoijalla ei ole mitään työkalua vaatia mitään, ellei olisi tekijänoikeusjärjestelmää. (Bulmash, 2007).

Bulmashin idea tuntuu aluksi ihan järkevältä. Ilman tekijänoikeusjärjestelmää GPL:kään ei ole minkään arvoinen, koska sen teho perustuu juuri tekijänoikeuteen. Bulmash ei kuitenkaan tunnu tajuavan, että järjestelmä ilman tekijänoikeutta olisi juuri se tila mihin GPL:kin pyrkii. Lähdekoodi olisi kaikkien käytettävissä ilman tekijöiden asettamia keinotekoisia rajoitteita. Lähdekoodia ei olis tarpeen julkaista uudestaan muokkauksen jälkeen, mutta sama tilanne pätee oikestaan myös nyt. Yksityisen henkilön taikka yrityksenkään ei tarvitse julkaista muokkauksia, jos itse muokattua ohjelmaakaan ei julkaista missään muodossa. Yksityisen henkilön kohdalla kyse on yksityisestä käytöstä, jota GPL tuskin voinee rajoittaa. Yritysten kohdalla en ole aivan yhtä varma asiasta, mutta nähdäkseni tuotteen käyttäminen sisäisesti, ei velvoita julkaisemaan tuotetta ulospäin. Tosin sisäisenkin julkaisun voidaan katsoa olevan julkaisemista, jolloin GPL pätee. Joka tapauksessa tekijänoikeuksista vapaa järjestelmä olisi se tila, jota GPL:kin tavoitellaan, joten tällöin GPL:kään ei olisi enään mitään tarvetta olla olemassa.

Toinen merkittävä heikkous Bulmashin tekstissä liittyy hänen käyttämäänsä DRM esimerkki. Jostain syystä Bulmash ei ole muistanut, että DRM (Digital Rights Management) tukeutuu nimenomaan tekijänoikeutaan ja immateriaalioikeuteen (jonka osa myös tekijänoikeus on) laajemmin. Mikäli olisi olemassa tekijänoikeudesta vapaa järjestelmä, niin DRM:kään eivät olisi valideja suojia. DRM:n kiellot perustuvat nimenomaan tekijänoikeuslakiin ja nykyään myös lain antamaan erityiseen suojaan suojauksille (suojaukset ovat suojattu lain voimalla teosten lisäksi). Vapaassa järjestelmässä suojia saisi kiertää vapaasti, koska a) niiden suojaamat kohteet olisivat vapaasti käytettävissä, b) itse DRM:ä ei suojattaisi lailla ja c) DRM:t ohjelmina eivät myöskään olisi suojattuja.

Ikävä kyllä Bulmashin ajattelusta näkyy myös läpi se nykytilanne jossa me elämme. Vaihtoehtoisia malleja ei osata ajatella, koska niitä ei ole koskaan meille (täällä "sivistyneissä" länsimaissa) ollutkaan. Itsekkään en ole osannut aikaisemmin ajatella miten voitaisi olla ilman tekijänoikeutta mutta tietoverkkojen ja digitaalisuuden myötä vaikuttaa siltä, että kyllä se onnistuu. Tekijänoikeus kun ei ole nykyään enään mikään tae tekijälle palkinnosta, vaan sen selkeästi yhä tärkeämpi tehtävä on taata palkinto teollisuudelle joka tekijänoikeuskentällä toimii.

Bulmash, Greg (2007). Should Copyright Be Abolished?  (6.5.2007) Brain Handles

Aloitinpa sitten työt tässä  viime kuussa, joten en ole kerinnyt kirjoittelemaan tänne mitään. Harmi, nyt tämä on sitten muuttunut yhdeksi tuhansista aloitetuista ja unohdetuista blogeista... Ehkä kerkiän myöhemmin vielä kirjoittelemaan jotain järkevää tänne.

Ensinnäkin on todettava, että tämä takuuseen liittyvä juttu käsittelee Yhdysvaltalaista tapausta. Kyseisen kaltainen takuujärjestelmä ei käsittääkseni ole mahdollinen Suomessa mutta aivan varma en asiasta ole. Joka tapauksessa kyse on suuren HP/Compaqin ja yksittäisen asiakkaan välisestä kaupasta.

Asiakas, Laura Breeden, oli ostanut Compaq Presario C340NR -tyyppisen kannettavan tietokoneen Best Buy -vekkokaupan kautta. Laura asensi koneeseensa Ubuntu, koska ei ollut tyytäväinen Windowsin toimintaan internetin haittaonhjelmien kanssa. Myöhemmin koneeseen tuli tekninen vika näppäimistöön, joka kuuluu takuun alaisuuteen. Compaqilta kuitenkin ilmoitettiin, että takuu ei olekkaan voimassa, koska Laura oli asentanut uuden käyttöjärjestelmän Windowsin tilalle. No asiaa selviteltiin ilmeisesti viikkotolkulla ja lopulta Laura sai hyvityksenä joko uuden koneen tai rahat takaisin. (Barr, 2007).

Mielenkiintoista tietenkin on, että laitteen fyysinenkin takuu loppuisi kun käyttöjärjestelmää vaihdetaan. Tähän ei oikeastaan ole olemassa mitään perusteluita, sillä käytettävät ohjelmistot eivät vaikuta esimerkiksi näppäimistön hajoamiseen tai muutenkaan hajoita laitteita (joitain poikkeuksia on, mutta pääasiassa ohjelmistot eivät hajoita laitteita). Kyseisen jutun kommenttiosiossa kyllä heti tuodaan esiin se, että myös yhdysvalloissa takuu korvaa tekniset viat. Luonnollisestikkaan Compaq ei voi auttaa ohjelmistojen kanssa, mikäli ne ovat muita  kuin heidän tukemiansa ohjelmia.

Taustalla vaikuttavat myös Microsoftin ja tietokoneiden valmistajien väliset sopimukset. Juuri näiden takia on niin vaikea ostaa kannettavaa tietokonetta ilman Micrsoftin bugista käyttöjärjestelmää. Tosin Saksassa eräs kuluttaja oli saanut rahat takaisin pyydettyään palautusta Dell yhtiöltä (ks. Slashdotin juttu ). Eli ehkä joissain paikoissa ei tarvitsekkaan maksaa siitä mitä ei halua.

Toisaalta on toki olemassa yrityksiä (lista on vuodelta 2006) jotka myyvät koneita ilman käyttöjärjestelmää tai jollain toisella käyttiksellä varustettuna. Näiden hinnat eivät kuitenkaan aina ole kilpailukykyisiä suurten valmistajien kanssa, joilla on massatuotannot edut puolellaan. Käyttöjärjestelmäongelmat eivät myöskään koske varsinaisesti pöytäkoneita, koska niiden kokoaminen itse on varsin helppoa sekä kustannustehokasta. Halpojen massatuotantokoneiden suhteen olen aina ihmetellyt niiden hintaa ilman Windowsia, olisiko se halvempi vaiko ehkä jopa kalliimpi ilman MS:n diiliä...?

Toisaalta toivon, että suuretkin valmistajat ruepaisivat aktiivisemmin tarjoamaan käyttis-vapaita koneita. Dell on aloittanut tarjoamalla muutamia koneita Linux-tuella mutta näissäkin on mukana usein jokin kaupallinen Linux-distro, josta en ole itse kiinnostunut maksamaan taikka käyttämään. Haluan siis koneita ilman käyttöjärjestelmää, erityisesti kannettavia.


Barr, Joe (2007). ChangeLog: Run Linux, lose warranty. (23.3.2007) Linux.com

Ja tarina jatkuu DRM-suojauksien erinomaisuudesta. Slashdotiin linkattiin kirjoitus miehestä, josta tuli iivil piraatti (ARRrrRrr) vasten tahtoaan. No tietenkään hänen ei tarvitsisi tehdä tekojaan mutta turhautuminen ja pettymys voivat ajaa ihmisen jopa laittomiin tekoihin.

Tässä jutussa Jarret niminen henkilö kertoo sähköpostiviestissään, kuinka hän on ollut musiikin suurkuluttaja jo vuosia. Hän on kerännyt erilaisia musiikkitallenteita (LP- ja CD-levyjä, C-kasetteja, jopa 8-raitaisia nauhoja) sekä soittanut levyjä DJ:nä. Merkittävä musiikinkuluttaja siis. Mutta nyt hän tutustunut DRM-suojatun musiikin mielenkiintoiseen maailmaan. Löydettyään erään suosikkibändinsä levytykiä joita hänellä ei ollut mutta jotka oli julkaistu vain internetissä, hän tietenkin hankki itselleen kyseiset kappaleet Rhino -verkkomusiikkikaupasta. Kuinka ollakkaan nämä kappaleet ovat DRM-suojattuja. Tiedostot hän sai wav-formaatissa mutta iTunes-musiikkiohjelma ei suostunut siirtämään niitä iTunes-listalle. Syynä oli lisenssien puute, koska iTunes kyllä huomasi kyseessä olevan DRM-suojattuja teoksia mutta niiden käyttölupia määrittelevää lisenssiä ei ollut. Jostain syystä lisenssit pitää tuoda erikseen tietokoneelle, eivätkä ne ole kiinteä osa itse musiikkitiedostoja. Soiteltuaan muutamia kertoja Rhinon tuotetukeen, Jarret sai muutamia erilaisia neuvoja. Ensinnäkin toisin kuin Jarret luuli, hän ei ollut ostanut musiikkikappaleita vaan käyttöoikeuksia näihin tiedostoihin. Siis toisin kuin vaikkapa cd-levyä ostaessa tapahtuu. Toiseksi kyseinen lisenssi antaa oikeuden polttaa muutaman kappaleen cd-levyn biiseistä. Mutta tämä ominaisuus ei toimi koska poltto-ohjelma ei myöskään löytänyt lisenssiä eli käyttölupaa. Kolmanneksi ehdotettiinkin sitten tämän lisenssin hakemista Rhino-verkkokaupasta. Lisenssi itsessään on kryptattua dataa, joten Rhinon ohjeiden mukaan se jää usein palomuurien filttereihin. Tämän takia käyttäjän voi yrittää saada lisenssin koneelleen kytkemällä palomuurin pois päältä (!) ja hakemalla biisit uudestaan. Ja mikäli tämäkään ei auta, niin päivitä käyttöjärjestelmäsi DRM-hässäkät uusimpaan versioon. Sitten vain pitää koittaa niin kauan, että lisenssi tulee koneelle. Esim. kokeilemalla eri verkkoja tai jotain muuta yhtä helppoa... Lopputuloksena Jarret ilmoittaa olevansa niin pettynyt, että ei enään osta digitaalisia teoksia, eikä myöskään uusia cd-levyjä taikka c-kasetteja, vaan hommaa ne käytettyinä tai kavereilta. (Meghann 2007).

Onneksi olkoon musiikkibisnes! Jälleen yksi tyytyväinen käyttäjä.

Erittäin omistuista on, että yritys (Rhino) pyytää käyttäjiään sulkemaan palomuurinsa siksi hetkeksi kun hakevat heidän DRM-suojattua musiikkiaan. Tämä vain jotta lisenssi saadaan mukaan. Mikä ihmeen järki in pitää Windows-pohjaista konetta kiinni internetissä hetkeäkään ilman palomuuria.  Sekä toisekseen miksi ihmeessä käyttäjien pitäisi edes tietää miten sammuttaa palomuurinsa (jos sitä voivat edes tehdä) ja miksi ihmeessä tämän kaltainen tietoturvariski edes haluttaisiin sallia käyttäjälle. Jälleen (vrt. Sony-BGM kopiosuojaus) DRM-suojauksen takia käyttäjän pitäisi altistaa koneensa entistä pahemmalle tietoturvariskille, vain siksi, että pääsisi laillisesti käyttämään teosta.

Huomattavaa jutussa on myös se, että levy-yhtiöt ja jakelijat olisivat ottaneen lisenssikäytännön yleiseen käyttöön jo cd-levyjen kanssa, jos se vain olisi ollut mahdollista. Nyt sitä sitten yritetään puskea väkisin läpi, vaikka kuluttajat eivät varmasti miellä ostavansa käyttöoikeutta teokseen vaan teoskappaleen. Mutta mitäpä siitä, ei sitä tarvitse kovin kovaan ääneen sanoa. Ja eihän tulevaisuudessa kukaan halua mitään kirjastoa itselleen kerätä, ostaa aina uudestaan biisit kun jotain haluaa kuulla.

Kyllä vaan ovat toimivia ja käteviä nämä DRM-suojaukset. Niiden avulla piratismi kaatuu...

Meghann, Marco (2007). How I Became A Music Pirate. (20.3.2007) The Consumerist

Slashdot.org:ssa kerrottiin taas parista mielenkiintoisesta DRM-tapauksesta. Molemmissa tapauksisas DRM-suojaukset tuntuvat aiheuttavan vaivaa ihmisille. Hälyyttävää on, että toisessa tapauksessa vaivaa aiheutuu erityisesti tieteen tekijöille, jotka perinteisesti ovat voineet luottaa tieteellisen tiedon vapaaseen levittämiseen.

Ensimmäisessä tapauksessa kyse on kuitenkin kuluttajapalvelusta, tarkkaan ottaen Deutsche Telekom:n Musicload -palvelusta, joka on yksi Euroopan suurimmista verkkossa toimivista musiikkikaupoista. Kauppapaikan ongelmaksi ovat nousseet DRM-suojaukset, jotka rasittavat käyttäjätukea, aiheuttaen jopa 3/4 yhteydenotoista. Musiikkibisneksessä DRM-tekniikoiden hyödyt keräävät siis itse julkaisijat (sikäli kun niistä hyötyä on) mutta haitat tulevat maksettavaksi juuri jakelijoille, joiden täytyy neuvoa ja auttaa kuluttajia ongelmissaan. Musicload-kauppa onkin ruvennut kampanjoimaan ilman DRM-tekniikoita myytävien biisien puolesta. Jostain syystä ilman suojauksia myytävät teokset ovat olleet suosittuja (jutun mukaan jopa 40 % nousu myynnissä). Tästä syystä monet pienet firmat ja artistit ovat olleet kiinnostuneista DRM-vapaasta myynnistä. Myös suuri ja mahtava EMI on miettinyt asiaa mutta siirtää DRM-vapaiden biisien myynnistä syntyvän "riskin" jälleenmyyjille pyytämällä suurempaa ennakkohintaa. (Fisher 2007).

DRM-tekniikat eivät siis ole mikään tae myynnille taikka niiden puute ei myöskään merkitse sitä, että kyseisiä teoksia ruvettaisiin riistämään ja kukaan ei niitä ostaisi. No vastaesimerkkejä varmasti löytyy mutta DRM-tekniikoiden erinomaisen huono toimivuus laajassa ohjelmisto- ja laitevalikoimassa on kyllä huono asia sille joka maksaa eli kuluttajalle.

Toinen minua henkilökohtaisesti huolestuttavampi DRM-uutinen tulee MIT:n kuuluisasta korkeakoulusta Yhdysvalloista. Tässä uutisessa kerrotaan, että MIT-korkeakoulu on lopettanut Society of Automotive Engineers (SAE) -verkkojulkaisun tilaamisen. Ongelmaksi on noussut kyseisen julkaisun käyttämä DRM-tekniikka, joka on sidottu yhteen ohjelmistovalmistajaan, Adobeen. Tässä käytetty tekniikka on Adoben FileOpen -lukija, jonka avulla julkaisija voi määritellä mitä kaikkea käyttäjä teoksella saa tehdä. FileOpen ei kuitenkaan toimi Linux ja Unix alustoilla. Silloinkin kun tämä ei ole ollut ongelmana, niin teosten käyttö on ollut erittäin rajoittunutta; teosta on voinut vain lukea ruudulta ja siitä on ollut sallittua tehdä vain yksi tulostettu kappale. Surkuhupaisaa jutussa on, että julkaisija SAE haluaa käyttää DRM-tekniikkaa suojellakseen omia tekijänoikeuksiaan vaikka julkaisut eivät koskaan olekkaan heidän tekemiään. SAE vain julkaisee eri tietöilijöiden tekemiä juttuja. SAE on myöskin voittoa-tavoittelematon järjestö, joten kyse ei ole voiton menettämisestä teosten suhteen. SAE ei myöskään suostu tarjoamaan indeksointejaan artikkeleista muille hakukoneille kuin oman järjestelmänsä kautta. Mutta koska SAE on merkittävä julkaisija insinööritieteissä, niin MIT:n kirjastot ovat ottaneet käyttöön vaihtoehtoisia keinoja tarjota SAE:n julkaisuja. Ne ovat pääasiassa jo tuttuja, kuten paperikopiot, microfilmit, sekä uudemmasta aineistosta cd-rom levyt ja välilliset pyynnöt (jotka siis menevät kirjaston kautta). Tämä kehitys ei varmastikkaan ole edistystä tietoverkkojen käyttämisessä hyödyksi. (Gold, Gabridge ja Duranceau 2007).

Tässä toisessa jutussa tiedon omistamisen riskit tulevat pelottavasti esille. Perinteisesti vapaana pidettyä tieteellistä tietoa ei enään halutakkaan tarjota tiedeyhteisön käytettäväksi, vaan julkaisijana toimiva yhteisö rupeaa harjoittamaan oikeuksiaan kovalla kädellä. Jos tämän kaltaiset tilanteet yleistyvät tulevaisuudessa, pääsemme oikeasti ja kouriintuntuvasti tilanteeseen jossa innovatiivisuus tulee kuihtumaan. Nykyisen tekijänoikeusjärjestelmän yksi pelottavimpia puolia on nimenomaan tiedon omistaminen ja sitä kautta innovatiivisuuden rajoittaminen.

Tieteen tekemisen kannalta tiedon vapaa vaihtaminen on ensiarvoisen tärkeää. Tietoa vaihtamalla ei tarvitse keksiä pyörää uudestaan ja lisäksi tiedon syntyminen on usein kumulatiivinen prosessi. Uusi tieto ei synny tyhjästä vaan se vaatii aikaisempaa tietoa käytettäväksi ja analysoitavaksi. Mikäli vanhaa tietoa ei ole käytettävissä tai sen käyttö on rajoittunutta, ei uuttakaan tietoa synny kuten ehkä toivotaan. Myöskään tiedon keksijöiden kannalta tiedon pimittäminen on paha asia. Jos jo keksittyä tietoa ei löydetä vaan se keksitään muka uutena syyllistytään plagiointiin. Tämä on tietenkin ehkä vähän kaukaa haettu ongelma mutta tieteen tekemisen yksi merkittävä osa on tulla tunnustetuksi tiedeyhteisössä. Tämä vaatii tiedon leviämistä yhteisöön, jota tietotekniikka on tähän mennessä helpottanut. Lisäksi nykyisen tiedon valtavan määrän käsittely vaatii apuvälineitä, joita juuri tietokannat, hakukoneet ja kirjastojärjestelmät antavat. Tässä tilanteessa tiedon haun vaikeuttaminen on julkaisijalle kuin pään seinään lyömistä. Omituista ja typerää.

Gold, A., Gabridge, T. ja Duranceau, E. F. (2007). MIT Faculty and Libraries Refuse DRM; SAE Digital Library Canceled. (16.3.2007) MIT Libraries News .

Fisher, Ken (2007). Musicload: 75% of customer service problems caused by DRM. (18.3.2007) Arstechnica.com.